Järvenpääläinen INTO Health & Care Oy, pääkaupunkiseudulla toimiva RT Konsultit Oy ja 16-vuotias jääkiekkoa pelaava Paavo Hiltunen aloittivat sponsorointiyhteistyön.

INTO Health & Care Oy:n käynnistämä INTO-Akatemia palvelu tarjoaa laadukkaan ja tuloksellisen yhteistyömallin tavoitteellisen urheilijan ja sponsorin välille. INTO-Akatemia palvelun sekä sponsorin taloudellisen tuen kautta rakennetaan yksilöllinen urheilu-uraa täydentävä valmennusohjelma, jolla mahdollistetaan laadukas, määrätietoinen ja tavoitteellinen toiminta nuoren urheilijan ympärille.

RT Konsultit Oy:n toimitusjohtaja Jani Riihinen, mikä sai yrityksenne lähtemään mukaan yhteistyöhön?

Mahtavaa olla mukana tukemassa nuoren urheilijan urheilijapolkua ja päästä näkemään, miten hän lajissaan kehittyy. Olemme aikaisemmin tukeneet myös paikallista urheiluseuraa, missä on varttuneempaa harrastajaväestöä.

Tämä INTO-Akatemian kanssa aloitettu yhteistyö luo pohjaa tulevaan ja on mielenkiintoinen, koska kyseessä on nuori urheilija ja urheilulaji, josta itse tietää myös enemmän oman lajitaustan vuoksi.

Mikä sai RT Konsultit Oy:n lähtemään yhteistyöhön kyseisen nuoren kanssa?

Paavo oli RT Konsulteilla töissä viime kesänä ja nähtiin läheltä, miten ahkerasti ja omatoimisesti Paavo hoiti sovitut asiat ja sai yhteensovitettua harjoittelun ja työhommat. Itsekin nuorempana tavoitteellisesti urheilleena tiedän, ettei arjen ja määrätietoisen harjoittelun yhteensovittaminen aina ole helppoa. Näistä asioista nousi idea ja halu auttaa ja tukea Paavoa omalla urheilijapolullaan.

Mikä sai RT Konsultit Oy:n lähtemään yhteistyöhön INTO:n kanssa? Mitä ajatuksia sponsorin näkökulmasta on sillä, että INTO-Akatemia yhteistyön avulla urheilijaa tuetaan urheilua tukevien palveluiden avulla?

Olemme tehneet INTO:n kanssa myös aikaisemmin yhteistyötä työhyvinvoinnin saralla. Urheiluun keskittyvän yhteistyön aloittaminen oli luontevaa ja on varmasti hyödyllistä myös yrityksellemme tulevaisuudessa. Lisäksi yrityksen työntekijöille tämä on innostavaa ja on hienoa, että työntekijämme pääsevät näkemään läheltä, miten urheilijanpolkua voidaan tukea ja miten urheilija matkansa aikana kehittyy.

Sponsorin näkökulmasta se, että INTO-akatemiapalvelussa urheilijaa tuetaan erilaisilla urheilu-uraa tukevilla palveluilla suoran rahan sijasta, on mielestäni oikea tapa toimia etenkin siksi, kun on kyseessä nuori ja alaikäinen urheilija. Tätä kautta myös me varmistamme sen, että antamamme panos menee suoraan urheilijan tukemiseen.

Arvostamme myös INTO-Akatemia palvelun läpinäkyvyyttä eli tiedämme tarkasti, kuinka taloudellista tukeamme hyödynnetään tosiasiassa arjessa.

Haluaako RT Konsultit Oy kutsua muita yrityksiä mukaan INTO-Akatemia toimintaan mukaan?

Voisin ajatella, että yritykset, joiden kanssa RT Konsultit tekevät yhteistyötä eri projekteissa voisivat olla myös kiinnostuneita lähtemään mukaan vastaavaan yhteistyöhön, jossa tuki menee nuorille urheilijoille. 

Paavo Hiltunen, miten sponsorilta saatu tuki on auttanut ja näkynyt sinun arjessasi?

Tämä on ollut todella hieno mahdollisuus ja tästä on ollut paljon apua lätkän kannalta! RT Konsulteilta saatu tuki on ollut minulle todella iso hyöty ja etenkin kun on ollut aika rikkonainen kausi koronarajoituksien ja loppusyksystä tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi.

INTO-Akatemiapalvelun kautta minulla on ollut säännöllisesti käyntejä fysioterapeutin luona ja siitä on ollut iso apu, kun olen joutunut kuntouttamaan itseäni ja muutenkin säännöllinen kehonhuolto on ammattilaisen avulla ollut minulle suuri apu.

Lisäksi minulla on ollut säännölliset kontaktit INTO:n psyykkisen valmentajan kanssa ja niistä on ollut hyötyä muun muassa silloin, kun ei ole päässyt täysipainotteisesti harjoittelemaan tai jos on ollut jotain muita asioita mitkä on ”painanut mieltä”.

Mitä ajatuksia sinulla on yhteistyöstä ja mitä haluaisit sanoa sponsorille?

Tällaista mahdollisuutta ei ihan jokaiselle tule ja arvostan suuresti tätä tukea mitä olen saanut! Kiitos RT Konsultit, että olette tukemassa minun urheilijanpolkuani!

Kuinka jatkaisitte lausetta: ”elämässä menestymisen edellytys on…”

Jani: Elämässä menestymisen edellytys on se, että vääjäämättömien vastoinkäymisten äärellä jatketaan entistä vahvempina eteenpäin ja opitaan matkasta!

Paavo: Elämässä menestymisen edellytys on se, että tehdään kovasti töitä arjessa ja uskotaan itseen!

INTO Health & Care Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa psyykkisen hyvinvoinnin ja valmennuksen asiantuntijapalveluja
yksilöurheilijoille, organisaatioille ja joukkueille. https://intovalmennus.fi/

RT Konsultit Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva rakennuskonsultointiyritys, joka tarjoaa
rakennusprojektien kokonaisvaltaista hoitamista sekä
taloyhtiöille että yrityksille.
https://www.rtkonsultit.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *